Luku edistyminen
0% suoritettu

Päällikön vastuu on jakamaton.

Huviveneen päällikkö vastaa muun muassa siitä, että vesikulkuneuvo on aiottuun matkaan nähden turvallinen, siinä on laissa mainitut tai sen nojalla säädetyt varusteet ja matkustavia henkilöitä on ohjeistettu ja heillä on kelluntavälineet puettuina olosuhteiden niin edellyttäessä.

Vesikulkuneuvo on matkaan ja olosuhteisiin nähden turvallinen esimerkiksi, kun:

  • se on CE-merkitty
  • vallitsevat olosuhteet (tuuli ja merkitsevä aallonkorkeus) vastaavat korkeintaan kyseisen vesikulkuneuvon suunnitteluluokassa määriteltyjä olosuhteita ja
  • se on kuormattu tasaisesti eikä sen maksimikuormaa, maksimihenkilömäärää ja maksimikonetehoa ole ylitetty.

Päällikön tulee huolehtia siitä, että vesikulkuneuvossa olevia henkilöitä on ohjeistettu riittävällä tavalla esimerkiksi pelastusvälineiden sijoittelusta ja käytöstä, veneessä liikkumisesta sekä muutoin turvallisesta vesikulkuneuvossa toimimisesta.

Vastuu kelluntavälineiden käytöstä veneessä on päälliköllä. Arvioitaessa olosuhteita, joissa kelluntavälineitä tulee käyttää, on aina otettava huomioon erityisesti sää, kuten vallitseva tuuli ja aallonkorkeus, sekä vesikulkuneuvon kunto. Tuulen ja aallonkorkeuden lisäksi huomioitavia olosuhteita voisivat olla myös esimerkiksi huonontunut näkyvyys tai matkustajan huono kunto, ikä, vammaisuus tai muu olosuhde, johon liittyy turvallisuusriski vesikulkuneuvossa oleville henkilöille. Arvioinnissa on otettava huomioon myös esimerkiksi käytettävän vesikulkuneuvon tyyppi ja kulkunopeus.

Päällikön tulee säännöllisesti tarkistaa varusteiden kunto ja huolehtia siitä, että varusteet ovat helposti saatavilla ilman erillisiä apuvälineitä, kuten esimerkiksi avainta tai ruuvitalttaa.

Päällikkö vastaa myös siitä, että vesikulkuneuvossa on käytettävissä asianmukaisia merikarttoja ja merenkulkujulkaisuja sellaisilla matkoilla, jotka edellyttävät reitin suunnittelua. Tällaisia ovat esimerkiksi pidemmät matkat ja matkat tuntemattomilla vesillä. Karttoja ei tarvitse kuitenkaan olla vesikulkuneuvossa mukana esimerkiksi jatkuvasti toistuvilla lyhyillä matkoilla mökkisaareen tai kalastettaessa lähialueella. Vesikulkuneuvon pakolliset asiakirjat, kuten rekisteröintitodistus, tulee olla aina mukana.

Päällikön vastuu on jakamaton eli se voi olla vain yhdellä henkilöllä kerrallaan. Esimerkiksi kaveriporukan virkistäytymisretkillä vuokratulla veneellä liikuttaessa ja kaikkien osallistuessa veneen kuljettamiseen, olisi hyvä etukäteen sopia päällikkövastuusta selkeästi.