Vene voidaan telakoida trailerille, vaunutelakalle tai nostaa nosturilla talvisäilytyspukeille.
Muutaman tonnin painoisia veneitä on yleensä mahdollista nostaa kuorma-autojen nostureilla, jolloin niiden siirtäminen nostopaikasta talvisäilytyspaikkaan onnistuu kätevästi kuorma-auton lavalla. Usein veneilijät käyttävät valittua nostomenetelmää vuodesta toiseen.
Ensimmäistä kertaa telakointia suunniteltaessa asiaan on kuitenkin kiinnitettävä enemmän huomioita. Tyypillinen aloittelijan virhe on tilata paikalle nosturi, jonka kurotusetäisyys ei riitä nostamaan venettä vedestä pukkien päälle. Näissä asioissa kannattaakin konsultoida rohkeasti nostoalan yrittäjiä. He tuntevat oman kalustonsa ja ovat ammattilaisia alallaan. Mikäli paikalle tilattu nosturi voi samalla kertaa nostaa vedestä useampia veneitä, laskee venekohtainen kustannus parhaimmillaan merkittävästi. Tavallista onkin, että esimerkiksi veneseurojen jäsenet tilaavat nosturin paikalle yhteistuumin.
Talvisäilytyspukkeja käytettäessä ne on asetettava paikoilleen hyvissä ajoin ennen nostoa. Talvisäilytyskenttiä kiertäessä voi nopeasti todeta pukkimalleja olevan yhtä paljon kuin veneilijöitä. Hyvät pukit kestävät luotettavasti veneen painon, eivät uppoa maahan, ovat helppoja säilyttää kesäkaudella ja siirtää telakointipaikalle vähällä vaivalla sekä mahdollistavat veneen pohjan pesun ja maalaamisen kauttaaltaan. Usein pukit on tehty itse käytettävissä olevista materiaaleista, joten omia pukkeja suunniteltaessa venenaapurin ratkaisuja ei välttämättä kannata kritiikittä kopioida.
Pukit on asetettava kantavalle maalle niin, että vene asettuu niiden päälle tukevasti ja turvallisesti. Kun vene on laskettu pukkien päälle, on sen asennon säätäminen aina haastavaa, monissa tapauksissa mahdotonta. Lisäksi sesonkiaikoina nosturiyrittäjät ovat yleensä varsin kiireisiä, joten turhaan ”veivaamiseen” heiltä riittää harvoin ymmärrystä. Tämänkin vuoksi pukkien huolellinen valmistelu on tärkeää. Vene tulee asemoida pukeille lähtökohtaisesti niin, että keula on vähän perää ylempänä. Näin ehkäistään vesitaskujen muodostuminen pilssiin, avotiloihin tai kansille.
Monet veneistä nostetaan nostoliinoja käyttäen. Liinat uitetaan veneen alle, minkä jälkeen nosturi nostaa veneen maihin. Liinat on aseteltava sellaisiin kohtiin, että vene pysyy ilmassa tasapainossa eivätkä liinat pääse luiskahtamaan veneen alta pois. Liinat ovat kiinni nostokehikossa, mikä vuorostaan on kiinni nostovaijerissa. Mitä lähemmäs nostokehikko saadaan veneen kantta, sitä pienempi on liinojen luiskahtamisriski.
Joissain veneissä saattaa olla kansirakenteisiin asennetut nostoketjujen kiinnityspisteet. Näitä löytyy pääasiassa aiemmin työvenekäytössä olleista aluksista, mutta mikäli sellaiset kuitenkin on, nostetaan vene näitä kiinnityspisteitä hyväksi käyttäen. Noston yhteydessä on tärkeää muistaa asettaa riittävän pitkät köydet veneen keulaan ja perään, joilla on tarkoitus ohjata maasta käsin ilmassa olevan veneen liikkeitä. Nosturin ohjaamosta tätä hienosäätöä ei ole mahdollista tehdä.
Veneen nostaminen trailerille vaatii luiskan ja riittävän vahvan vetoauton. Menetelmä on suosittu erityisesti pienten avoveneiden telakoinneissa. Suurempia veneitä telakoitaessa traileria vetää yleensä traktori. Trailerin manuaalista löytyy yksityiskohtainen ohjeistus, mitä valmisteluja kyseiselle trailerille on tehtävä ennen nostotapahtumaa. Kun vene on ajettu trailerille, tärkeää on varmistaa huolellisesti veneen pysyminen siinä ylösvedon aikana. Vene ei saa päästä liikkumaan sen enempää poikittais- kuin pituussuuntaisestikaan ja pelkän vinssin varaan veneen kiinnitystä ei myöskään saa jättää. Muutoin vene voi pahimmassa tapauksessa pudota kokonaan trailerilta. Tätä seuraavaa naurunremakkaa tuskin kukaan veneilijä haluaa olla todistamassa, veneen saamista vaurioista puhumattakaan.