Suurin osa veneistä telakoidaan talveksi. Pääosa keskikokoisista veneistä talvehtii ulkona, yleensä kunnan tai jonkin veneilyseuran hallinnoimalla ja tähän tarkoitukseen varatulla kentällä. Jotkut, pääasiassa kokoluokaltaan suuremmat veneet, saatetaan säilyttää jäissä talven ylitse. Pienet avoveneet nostetaan useimmiten trailerille ja niille löytyy monesti talvisäilytyspaikka omistajan pihalta, autotallista tai talvisäilytyshallista.
Veneen syyshuolto toteutetaan yleensä nostotapahtuman yhteydessä. Veneen tyyppi, valittu talvisäilytysmenetelmä ja -paikka vaikuttavat siihen, mitä toimenpiteitä syyshuollon yhteydessä suoritetaan. Tärkeää onkin, että jokainen veneilijä tutustuu omaan veneeseensä ja valitsee juuri sille parhaiten soveltuvan syyshuolto-ohjelman. Apua tähän on saatavissa monista lähteistä: veneen, moottorin ja komponenttien valmistajilla on omat ohjeensa oikeaoppista talvisäilytystä varten. Apua saa myös veneilyseuroista, kirjallisuudesta, internetistä ja muista alan julkaisuista.
Monesti tarvitaan kuitenkin omistajan omaa aktiivisuutta. Suomalainen venekanta sisältää paljon itsetehtyjä tai muutoin malliltaan uniikkeja veneitä, joihin yhdestä lähteestä löytyviä, kompakteja ohjeita ei ole olemassa lainkaan. Tämän vuoksi syyshuoltoa suunniteltaessa oleellista on selvittää paitsi tehtävät toimenpiteet, myös taustasyy kyseiselle huoltotapahtumalle. Jälkimmäisen selvittäminen on tärkeää erityisesti silloin, kun tarjolla on keskenään ristiriitaisia ohjeistuksia. Moni veneilijä saattaa suhtautua harrastukseensa varsin intohimoisesti, minkä vuoksi laituriparlamenteissa esitetyt vahvatkin mielipiteet oikeaoppisesta syyshuollosta eivät ole lainkaan tavattomia. Soveltuvatko nämä sitten omalle veneelle ja ovatko ne loppuen lopuksi lainkaan muita kuin vahvoja mielipiteitä, onkin kokonaan toinen juttu. Usein konkareiden kuunteleminen kuitenkin kannattaa.
Tähän kurssiin on koottu yleisiä, Meripelastusseuran hyväksi havaitsemia käytänteitä veneen syyshuollon toteuttamiseksi. Koska veneet ovat keskenään erityyppisiä ja alueelliset olosuhteet poikkeavat toisistaan, ei kaikille veneille soveltuvia, kattavia ohjeita ole mahdollista tehdä. Tämän kurssin tarkoituksena onkin saattaa veneilijä ennen kaikkea pohtimaan oman veneensä huolto-ohjelmaa ja sen kattavuutta.
Veneilyharrastuksen aloittaneiden on syytä keskittyä näihin asioihin erityisellä huolella. Oikeaoppisella huollolla on mahdollista pidentää veneen käyttöikää merkittävästi ja välttää samalla huollon laiminlyönnistä johtuvat, kenties kalliitkin remontit tai muut ikävät yllätykset. Kuitenkin monet huoltotoimista ovat hyvinkin yksinkertaisia toteuttaa ja tarvittaessa niitä on mahdollista teettää myös ammattilaisilla.