Kansainvälisesti käytettävät hätämerkit perustuvat ns. meriteiden sääntöihin (Yleissopimus kansainvälisistä säännöistä yhteentörmäämisen ehkäisemiseksi merellä, Liite IV). Sopimus on tehty vuonna 1972 ja Suomi on sen ratifioinut. Jokaisen veneilijän on tunnettava hätämerkit, jotta voi osoittaa muille olevansa hädässä ja toisaalta jotta osaa tunnistaa hädässä olevan kanssaveneilijän.
Merkit on tällä kurssilla jaettu neljään kokonaisuuteen: radion käyttöön perustuvat hätämerkit, pyrotekniset hätämerkit, sähköiset hätämerkit sekä fyysiset hätämerkit. Jaottelu ei ole virallinen, vaan sitä käytetään tällä kurssilla kokonaisuuksien hahmottamiseksi. Merkkejä voidaan käyttää yhdessä tai erikseen. Virallisten hätämerkkien lisäksi kurssilla käsitellään muita tapoja pyytää apua sekä toimintaa, kun havaitaan hätämerkki.
Kansainvälisten hätämerkkien käyttäminen tai näyttäminen on kiellettyä paitsi osoittamaan hätää tai avuntarvetta. On myös kiellettyä käyttää mitään merkkiä, joka voidaan käsittää hätämerkiksi.