Kappale

1.7. Pelastautuminen

Kappaleiden edistyminen:

Päällystön osaamistavoite

Päällystön jäsen osaa tehdä päätöksen meripelastusaluksen jättämisestä ja johtaa meripelastusaluksen evakuoimista ja pelastautumista suunnitelmallisesti, tehokkaasti ja turvallisesti.

Osaamisvaatimukset

  • Tuntee tilanteen, jossa alus tulee jättää, ja osaa tehdä päätöksen aluksen jättämisestä.
  • Osaa hälyttää apua.
  • Osaa laatia meripelastusaluksen jättämisen toimintasuunnitelman, jossa otetaan huomioon olosuhteisiin ja tilanteeseen liittyvät riskit:
    • Välitön aluksen jättäminen vai hallittu evakuointi esimerkiksi pelastuslautalle, toiseen alukseen tai rantaan.
    • Alukselta mukaan otettavat varusteet.
  • Osaa käskyttää tekemänsä suunnitelman miehistölle ja matkustajille sekä johtaa tilanteen.
  • Osaa johtaa toimintaa aluksen jättämisen jälkeen:
    • toiminta vedessä.
    • toiminta pelastuslautalla tai toisessa aluksessa.

Koulutuksen järjestäminen

  • Aluksen jättöharjoitus esimerkiksi partioajon tai muun osaamisalueen harjoituksen yhteydessä sekä keskustelu suunnitelmallisuuden merkityksestä tilanteessa.
  • Huomiota tulisi kiinnittää erityisesti mahdollisuuksiin pelastautua muualle kuin veden varaan.
3 h

 

Teoria Käytäntö

 

Kouluttajavaatimukset

Koulutusmateriaali

Suositeltava järjestäjätaho

SMPS-kurssit