Vuosittain Suomessa kuolee vesiliikenteessä viitisenkymmentä ihmistä ja joka vuosi hukkuu noin sata ihmistä (Lähde: Tilastokeskus ja Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto). Valtaosaa näistä ikävistä tilanteista yhdistää se, ettei kukaan ole havainnut hädässä olevien ihmisten hätää tai etteivät hädässä olevat ole pystynyt ilmaisemaan hätäänsä.

Todellisessa hätätilanteessa tärkeintä onkin herättää muiden vesillä liikkujien tai veden äärellä olevien huomio keinolla millä hyvänsä. Kansainväliset hätämerkit ovat hyvä perusta, mutta kaikki muutkin merkit käyvät hätätilanteessa.

Vastaavasti hyvään veneilytapaan kuuluu myös tarkistaa mahdolliset hätämerkkiepäilyt. Pieni koukkaus omalta reitiltä ja kysymys: ”Onko kaikki hyvin?” ei paljon matkaa pidennä. Sen sijaan hädässä olijalle muiden vesillä liikkujien apu voi olla se ainoa tai viimeinen apu.

Aina voi myös soittaa lisäapua ja toimintaohjeita merellä meripelastuksen hälytysnumerosta 02941000 ja sisävesillä hätänumerosta 112.

Rannan lähistöllä hukkuu vuosittain liian monta ihmistä. Hukkuva ihminen ei käyttäydy kuten olemme elokuvissa tottuneet näkemään. Hukkuva harvoin huitoo käsiään, haukkoo henkeään tai pärskii vettä.

Päinvastoin hukkuva näyttää ikään kuin pidättävän hengitystään veden alla tai veden rajassa, eikä näytä minkäänlaisia avunpyynnön merkkejä.

Erityisesti lasten kanssa rannalla tulee olla tarkkana. Heitä tulee valvoa jatkuvasti, sillä onnettomuudet tapahtuvat erittäin nopeasti. Matkapuhelin ja lasten turvallisuuden valvonta rannalla ovat huono yhdistelmä. Yhden somepäivityksen tai uutisklikkauksen aikana lapsi ehtii katoamaan pinnan alle.

Sameiden vesien vuoksi ihmisen löytäminen pinnan alta on erittäin vaikeaa.